janne1Kasvottomaksi ohjelmatoimistoksi verhoutuminen loppuu tähän! Teen hommat itse omalla naamalla ja nimelläni. Olen Janne Hannula, DJ, reiluksi ja mukavaksi kaveriksikin kehuttu. DJ-nimeni Jangler on kulkenut mukana jo teinivuosista alkaen, ja varsinaisesti levyjä olen pyörittänyt yli 15 vuotta pikkuklubeista yökerhoihin ja isoihin jäähalliluokan tapahtumiin. Aloitin aikoinaan vinyylilevyillä konemusiikin parissa, mutta sittemmin olen laajentanut repertuaariani lähes kaikkeen mahdolliseen. Voit seurata henkilökohtaista DJ-profiiliani Facebookissa ja Instagramissa, tai kurkata postaamiani keikkakuvia hashtagilla #partyfactoryfin
 
Tässä kun on seurannut musiikkimarkkinoita ja niiden kehitystä jo pikkupojasta alkaen, uskaltaa täällä neljänkymmenen kolkutellessa jo hieman kehaista, että näkemystä on ehtinyt kertyä. Tehtyäni ensimmäiset hää- ja juhlakeikkani huomasin, että nämähän sopivat minulle erinomaisesti. Musiikkia saa yleensä soittaa laidasta laitaan, jolloin monipuolisesta kokemuksestani on selvää hyötyä. Erityisesti pidän siitä haasteesta, jonka saan tilaajan asettaessa raamit ja painopisteen illan musiikkitarjonnalle. Asiantuntemusta löytyy 70-luvun discosta ja soulista tämän päivän hitteihin. Ehdottomia erikoisalueitani on 90-luvun musiikki ja elektroninen klubimusiikki kautta linjan. Suomirockia ja -räppiäkin löytyy lähes jokaisen tarpeisiin, sekä paljon muuta. Olen varma, että yhdessä löydämme toiveisiinne sopivan musiikkilinjan! En rakenna koskaan valmista settilistaa, vaan DJ:nä suunnittelen aina vallitsevan tilanteen mukaan enintään 1-4 biisiä eteenpäin. Biisitoiveetkin otan erittäin mielelläni vastaan.
 
”Hyvät bileet” ovat aina olleet minulle sydämen asia. Päätyöni on aivan toisella alalla – Helsingin lentoasemalla lennonjohtajana – joten en takuulla ole päässyt leipääntymään soittohommiin, ja jaksan panostaa jokaiseen iltaan sen vaatimalla arvokkuudella. Esimerkkinä mainittakoon häät, jotka ovat yksi elämän tärkeimmistä päivistä. DJ:llä ei ole varaa vetää mutkia suoriksi, vaan hänen pitää pystyä antamaan 100% panos joka hetki. Se alkaa pienistä yksityiskohdista, kuten vaikkapa soittopöydän ulkonäöstä ja piuhavetojen siisteydestä. Mielestäni ilta on aina yhtä hyvä kuin sen heikoin lenkki, eikä hätäisesti tehty toteutus palvele ketään. Siksi myös tekniikan pitää olla kunnossa. Tämän vuoksi olen sisällyttänyt kaikkiin paketteihini subwooferin (bassokaiutin), pienet diskovalot ja usvakoneen. Erityisen varmoja voitte olla siitä, että äänenvoimakkuus pysyy kurissa ja salin pöydissä pystyy juttelemaan myös diskon aikana. Valot ovat nykyaikaista, näyttävää ja energiatehokasta LED-tekniikkaa. Annan mielelläni myös esim. illan kulkuun ja paikkojen järjestelemiseen liittyviä vinkkejä, mikäli sellaisia haluatte. Tarjoamiani paketteja voidaan räätälöidä tarpeidenne mukaan. Tarkistakaa bilepaketit omalta sivultaan ja ottakaa yhteyttä!
 
Vuosien varrella olen toimittanut palvelujani mm. seuraaviin juhlatiloihin:
 
TAMPERE:
 
Finlaysonin palatsi
Grand Hotel Tammer
Haiharan kartano
Juhlatalo Hovi
Juhlatila Sukkatehdas
Klubi 57
Litukan kerhotalo
Näsilinna
Pispalan Haulitehdas
Ravintola Astor
Ravintola Piha
Ravintola Ziberia
Sokos Hotel Torni
Soutupaviljonki
Villa Härmälänranta
 
HELSINKI:
 
Agroksenmäen holvikellari
Kalastajatorppa
Kellohalli
Kulosaaren Casino
Restaurant Pörssi
Uunisaari
Villa Kataya
 
MUUT PAIKKAKUNNAT:
 
Aurinkoranta, Asikkala (Vääksy)
Clarion Helsinki Airport, Vantaa
Espoon Talli, Espoo
Hirvihaaran Kartano, Mäntsälä
Hoikan Helmi, Sastamala (Karkku)
Hotelli Waltikka, Valkeakoski
Kerhola, Nokia
Kivitupa, Hämeenlinna (Hauho)
Knuutilan kartano, Nokia
Korsukylä, Jämijärvi
Kupittaan Paviljonki, Turku
Kutilan työväentalo, Hämeenlinna (Iittala)
Narvan Seurojentalo, Vesilahti
Nuorisoseurantalo Mäntylä, Hämeenkyrö
Ravintola Tupa, Jämsä (Himos)
Seelari, Oulu
Skärgårdsskolan, Parainen (Houtskär)
Tanssisaari, Porvoo
Tenhola, Valkeakoski (Rantoo)
Tervahovi, Sastamala (Vammala)
Tottijärven Jukola, Nokia
Viialan Seurahuone, Akaa
Villa Näsirinne, Ylöjärvi